Oman osaamisen ja vahvuuksien tunnistaminen on entistä tärkeämpää maailmassa, jossa osaamisen vaatimukset muuttuvat jatkuvasti. Villeimpien visioiden mukaan ne muuttuvat jopa kuukauden välein. Miten sinä tunnistat oman osaamisesi? Mistä tiedät, mitä kaikkea osaat? Mitkä ovat vahvuutesi, työelämän valttikorttisi?

Seuraavilla askelilla pääset alkuun:

WP_20160401_003

1. Tunnista

Ota esiin ansioluettelosi eli CV:si. Curriculum vitae on tiivistelmä työ- ja koulutustaustastasi. Mitä kaikkea olet tehnyt työksesi? Mitä osaamista työskentely on tuottanut? Usein työkokemuksen tuoma osaaminen on käytännönläheisempää kuin opiskelun myötä saadut tiedot ja taidot. Muuta siis työkokemuksesi osaamiseksi.

Osaamista kannattaa tarkastella kokonaisvaltaisesti, myös muun kuin työtehtävien kautta. Mitä touhuat vapaa-ajallasi, mitä osaamista sen kautta karttuu? Oletko joukkueenjohtajana tai valmentajana harrastusten parissa, taloyhtiön hallituksessa tai muussa vastaavassa asemassa? Vahvuutenasi saattaa olla johtaminen ja organisoiminen, joka pääsee kukoistukseen epämuodollisissa tilanteissa.

Osaamista voi miettiä myös onnistumisten kautta. Missä asioissa olet kokenut wow- tai flow-tilan? Minkä tekemisessä olet kokenut olevasi omassa elementissäsi? Nämä ovat niitä, jotka viittaavat vahvuuksiisi.

2. Sanoita

Jotta omasta osaamisesta voi kertoa muillekin, se pitää myös sanallistaa, kuvata ja tehdä näkyväksi. Miten kerrot osaamisestasi? Jos sinun pitäisi kertoa siitä kolmella lauseella tai minuutissa, mitä sanoisit? Osaamisen pitchaamista kannattaa harjoitella. Vai teetkö ehkä infograafin osaamisestasi, tai videon?

3. Mittaa

Osaamista ja vahvuuksia voi arvioida tai mitata. Kokeile esim. netissä maksutonta luonteenvahvuuksien mittaamismenetelmää osoitteessa http://www.viacharacter.org/. Rekisteröityessäsi valitse kieleksi suomi, niin saat testin ja tulokset suomeksi. Osaamista voi mitata suomalaisen C&Q Systems Oy:n osaamisanalyysin avulla, cqsystems.fi.

 

Kaikki tämä vahvistaa itsetuntemustasi ja myös itsetuntoasi. Nämä ovat tärkeitä asioita erityisesti silloin, kun omalle osaamiselle ei löydy käyttöä, syystä tai toisesta. Tällaisissa tilanteissa voi miettiä omia motivaatiotekijöitään ja asioita, jotka innostavat. Millainen on kutsumuskarttasi? Mikä on sinun siilikonseptisi?

Ota avuksi ammattimainen sparraaja. Ulkopuolinen näkee usein selkeämmin osaamisesi timantit. Ja osaa vinkata myös kehittämiskohteista ja kehittämisen menetelmistä. Onko sinulla osaamisriskejä, eli puuttuuko jotain osaamista, jotta pääset elämässä toivomaasi vaiheeseen?

Ja lopuksi: onnittele ja kehu itseäsi kaikesta osaamisesta ja vahvuuksista, joita sinulla on! Erään asiakkaan sanoin: ”Itseäni olen kiittänyt, ja kiittämistä on riittänyt” [wp-svg-icons icon=”smiley” wrap=”i”]

Kuvassa: Pienyrittäjän valttikortit, joiden avulla voit myös tunnistaa vahvuuksiasi. Ne löytyvät Kiireenkesytys®-konseptin verkkokaupasta.

Jaa tämä: